Miksei elämä voi aina olla tällaista? Mies lähti aamupäivääl isojen tyttöjen kanssa Ouluun ostoksille. Sain olla viiden pienimmän kanssa kotona. Hilluin yöpaidassa puoli yhteen. Siivosin ja laitoin pienen kanssa nukkumaan. Ruoka syötiin vasta 17.45 eikä kukaan valittanut. Sain ottaa päivätorkut ihan rauhassa. Kukaan ei kopeloinut, valittanut tai katsonut isolla tv:tä. Puhelinkaan ei ihme kyllä soinut. Kerrankin saatoin sanoa olleeni siivouspäivänä onnellinen.
Nyt on ilta, kello on 23.21. Olen elämäni kunnossa. Niin kuin ennen vanhaan. Voisin tehdä vaikka mitä. Aloitin kirjoittamaan kirjettä käsin, varmasti olisin saanut sen valmiiksi, jos pikkuakka ei olisi tarvinnut kynääni. Ei kai liene minun syyni, että olen iltaihminen??? Iltaisin olen energisimmilläni (jos siis olen saanut nukkua tarpeeksi), mutta yhteiskunta ei ymmärrä sitä. Eikä aviomies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti