Joulu tulee. Olen aina rakastanut joulua. Tunnelmaa, ajatuksia, hankintoja, ruokia. Kaikkea. Lapsuus ja kotijoulut tulevat väkisinkin mieleen. Voi, kuinka kivaa olisi antaa samanlaisia tunnelmia omille lapsillekin! Mutta ei. Puoliso vihaa joulua. En vielä ole saanut selville, miksi. Yhteisiin jouluhimme liittyy paljon ikäviä muistoja. Niin ikäviä, ettei esikoisemme aio tulla kotonaan käymään tänä jouluna. Ihmettelen eikö hänellä ole edes pikkusisaruksiaan (tai äitiään) ikävä. Tuo antaa joululleni surun vivahteen.
  Jouluun sekoittuu ihanaa odotusta ja pelkoa. Nyt mies on ollut kireänä jo kauan. Olen saanut arvostelua osakseni. Laiska, tyhmä ämmä, joka ei hoida kotia. Sellainen minä siippani mielestä olen. Olen saanut käskyn muuttaa pois miehen ollessa töissä ja antaa Nesteen luottokortin pois. Vessassakäyntini takia meillä jää laskut maksamatta (!!). Varmaan tuleva Mayojen maailmanloppukin kääntyy vielä siipan puheissa minun syykseni.
  Voi, kuinka ihanaa olisi saada rohkeutta lähteä. Häipyä ja jättää ilkeydet taakseen. Elää sellaista elämää kuin haluaa ja viettää joulua vaikka joka päivä. Syödä, mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Nukkua, kun nukuttaa ja touhuta, kun haluaa. Mutta olen nössö ja pysyn täällä kuuntelemassa solvauksia. Kenellekään ei voi kertoa, koska sitten ovat nettipoliisi ja lastensuojeluviranomaiset perässä. Ja minä kun en toivoisi muuta kuin kuuntelijaa. Ystävää, tukijaa, kenties auttajaakin.
  Kaikesta huolimatta toivon itselleni ja perheelleni ihanaa joulua. Huomenna menen ruokaostoksille ja saan laittaa kinkun suolaveteen. Ostan viimeiset joululahjat. Viimeinen rutistus: joulunisu, piparit, tortut ja siivous. Sitten saa joulu tulla. Aatonaattona menen esikoisen ja poikaystävänsä kanssa äidillä käymään. Aion halata lasta ja mummua pitkään. Rakastan heitä. kuten myös seitsemää muuta lastani ja lemmikkejämme. Minulla on oikeus rakastaa ja näyttää se myös.